Älä tule paha kakku, tule - PRRRKL - hyvä kakku
Muutama päivä takaperin tulistuin isälle, kun hän pyysi minua valmistamaan sisarilleni lasagnea ruoaksi ja käski käyttää valmiita maustepusseja. Vaihtovuoden alkuosa meni gourmet-ruoasta nauttien ja loppuosa valmisruokien valtakunnassa, joten päätin valmistaa lasagnen ihan kokonaan alusta loppuun, en kuintenkaan lasagnelevyjä alkanut itse väkertämään.
Kyllä italialaiset mamat olisivat kateellisia.
Eilein leivoin kaksi sitruunaistajuustokakkua, toisen äidille töihin kun hänellä alkaa kesäloma ja toinen täksi päiväksi, kun enoni tuli tyttöystävänsä ja poikansa kanssa meille kylään. Reilut kolme tuntia siihen meni ennen kuin sain kakut jääkaappiin ja vannosinkin itselleni, etten enää ikinä tee kyseisiä kakkuja. Ei siksi, että ne olivat vaikeita - oikein helppoja - vaan erittäin aikaa vieviä. Raastoin ja puristin mehut kahdeksasta sitruunasta ja yritin estää siskoa syömästä täytettä ennen kuin se on valmis.
Valitettavasti en ollut kakkuihin tyytyväinen, joten en napsinut niistä kuvia. Olisi ollut vain suolaa haavoille.
Valitettavasti en ollut kakkuihin tyytyväinen, joten en napsinut niistä kuvia. Olisi ollut vain suolaa haavoille.